Koiranelämää

jonin kynästä 29. Huhtikuuta 2008

Neitimme on kehittänyt inhottavan tavan tuhota asioita poissa ollessamme. Yksi isoimmista ongelmista on huonejärjestelymme, sillä arvon arkkitehti on tehnyt kaksiostamme todellakin kaksion. Toiseen huoneeseen mahtuu olohuone ja toiseen tilaan on survottu kaikki eteisestä keittiön kautta makuuhuoneeseen. Tämä asettaa tiettyjä haasteita koiran eristämiseksi arvotavaroista. Etenkin keittiön tasot ja pöytä ovat olleet nuoren vuorikiipeilijämme erityinen innostuksen aihe.

Monenlaista juoksua

ansan kynästä 28. Huhtikuuta 2008

Kevät on totisesti tullut, ja Fëalla tuntuu olevan varsin paljon kevättä rinnassa. Mikään ei ole hauskempaa, kuin päästä juoksemaan keväiselle pellolle tai hengailemaan parvekkeelle ja haistelemaan tuulia. Lauantaina lähipellolla auringonpaisteessa kelpasi bordercollien mennä revitellä. Ihana elämä!
Sunnuntaina oltiin kasvattaja Annen luona treffaamassa taas siskoja, ja jälleen Fëaa hyökytettiin. Yhteinen sävel kyllä ajoittain löytyi - aina silloin, […]

Gallerian remontti

ansan kynästä 13. Huhtikuuta 2008

Fëan kuvagalleria on nyt remontoitu. Koska kuvia oli kertynyt niin tolkuton määrä, oli pakko järjestellä  niitä hieman järkevämpiin kokonaisuuksiin. Etusivulle ei enää mahtunut kansioita, joten jaottelimme kuvat ns. isoihin pääkansioihin, niiden alakansioihin ja edelleen pienempiin alakansioihin. Kansioiden nimet lienevät sen verran kuvaavat, että esimerkiksi mökkikuvia etsivä löytää haluamansa.
Esimerkiksi tämän kuvan löytää menemällä ensin etusivulta Koiran […]

Fëan oppivuodet

ansan kynästä 13. Huhtikuuta 2008

Fëan pentukoulu loppui tuossa jokin aika sitten, ja sieltä kerättyjä oppeja pyritään kehittämään. Luoksetuloa ja kontaktia vahvistetaan, remmissä kävelyä parannetaan sekä yleisesti kieltojen ja käskyjen tottelua kehitetään. Fëa on selvästi osoittanut kykynsä oppimiseen, isäntäväen vaan pitää kehittää omia taitojaan siinä opettamisessa. Toistaiseksi kaikki opetus tähtää yleiseen hallittavuuteen, varsinaista tokoa ei olla vedetty. Temppuja opetetaan aktivoinnin […]

Uusimmat uutiset

ansan kynästä 4. Huhtikuuta 2008

Nyt on tapahtunut varsin paljon kaikenlaista viime viikkojen aikana. Pentukurssi on alkanut rytinällä, kävimme Espoossa serkkuni luona ja yksi viikonloppu vietettiin mökillä. Serkun luona kohdattiin uusien ihmisten lisäksi jackrusselin terrieri Napsu ja cockerspanieli Piki. Mökillä päästiin moikkaamaan vanhaa tuttua kääpiömäyräkoira Mimmiä, uusi tuttavuus oli berninpaimenkoira Nelli. Tässäpä teille tiivistelmä viimeaikaisista tapahtumista, olkaa hyvä!