Mittumaari merellä

ansan kynästä 25. Kesäkuuta 2008

Lähdimme jo keskiviikkoiltana purjehtimaan. Juoksuiselle Fëalle pakattiin mukaan pöksyt, jotka saivat toimia siveysvyönä, kun tapasimme tuttavien laivakoiran Terron (9,5kk walesinspringerspanieli).
Viime kerrasta Fëa oli jo oppinut hieman paremmin veneilyn sääntöjä. Pelastusliivit saatiin mukisematta ylle ja lähdön jälkeen ei koira kulkenut ympäri istumalaatikkoa piipaten läheskään niin kauan, kuin viimeksi.

Aikuinen nainen mä oon

ansan kynästä 17. Kesäkuuta 2008

No niin. Nyt se sitten alkoi. Ja juuri sopivasti juhannukseksi. Ensimmäinen juoksuaika. Neiti on ehkä aavistuksen tavallista väsyneempi ollut ja hellyydenkipeämpi, mutta muuten ei ole ollut huomattavissa mitään merkkejä juoksujen alkamisesta. Se ei ole edes tiivistänyt merkkailuaan. Lorottaa lenkillä sen kerran, ei harrasta sarjakyykkäystä. Että sinänsä kyllä ihmetytti, että ensimmäinen merkki olikin vuoto, ei merkkailu.
Harmilliseen […]

Laivakoiran elämää

ansan kynästä 13. Kesäkuuta 2008

Viikko sitten vietettiin viikonloppu merellisissä maisemissa. Fëa pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa purjehtimaan. Emäntä jännitti turhaan Fëan reagointia erinäisiin asioihin, viikonloppu meni mainiosti ja vailla maatajärisyttäviä järkytyksiä. Pieniä kommelluksia kuitenkin koettiin. Tässä viikonloppu lokikirjan muotoon kirjoitettuna, kuvilla höystettynä. Kuvasaastetta löytyy läjäpäin myös galleriasta.