Fëa

Tänä kesänä Ansa kikkailee kirjoituksilla ja rustaa kesän lokikirjat Fëan käsialalla, koiramaisten ajatusten kautta. Katsotaan, miten onnistuu. Tästä alkaa kesän purjehdukset: Helatorstaipurjehdus 20.-24.5.2009. Kaikki kuvat purjehdukselta löytyvät täältä.

Keskiviikko 20.5.2009

Kaksijalkaiset oli ihan kummallisia koko päivän. Ne lastasivat niitä päällensä vedettäviä kangastilkkuja reppuihin ja häärivät muutenkin kovasti ympäriinsä. Mä en ihan tajunnut, mistä oli kyse, mut aavistin, että johonkin ollaan varmaan lähdössä. Hiukan yllätyin, kun päädyttiinkin agilitytreenehin. Sieltä kuitenkin emännän vanhemmat tuli meitä hakemaan ja me ajettiin siihen paikkaan jossa on vettä ja se kelluva laitos, jota veneeksi kutsuvat. Vaikka raskaat agitreenit olikin taustalla, mä olin silti täynnä intoa! Meri-ilma tuoksui niin hyvälle!

Matkaan päästiin illalla kymmenen jälkeen, mulle puettiin se karmea kidutusväline (pelastusliiveiksi kehtaavat niitä kutsua, niissä mitään pelastusta ole!) ja mun pääsy kannelle estettiin sitomalla mut kiinni! Päätin ottaa asiaan kantaa ihan heti, kuvittelin ponnekkaan piippauksen toimivan. Vaan ei mua koirapoloista kuunneltu ja protestini jäi huomioimatta.

Perillä oltiin joskus puoli yhden aikaan yöllä. Me ei mentykään veneen kanssa kiinni rantaan, vaan jäätiin killumaan rannan lähelle (ankkuriin, sanoivat ihmiset). Isäntä otti mut sellaiseen pieneen kumihäkkyrään, jonka se sellaisilla kepeillä vettä kauhoen liikutti rantaan. Se ei päästäny mua vapaaksi, vaan piti remmissä ja istui itse siellä kumihäkkyrässä sillä aikaa, kun mä flexin päässä toimitin asiani.

Takaisin veneeseen, iltapalaa ja unta.

Torstai 21.5.2009

Noin kello 04.30 alkoi olla valoisaa. Ja mulla tylsää. Nyt ollaan merellä, eikä merellä nukuta, vaan nautitaan ulkoilmasta! Siispä aloitin vinkumisen, jospa vaikka ihmisväki innostuisi heräämään. Mutta EI! Emännällä ja sen äidillä oli semmoiset kapineet, joista ne suihkutti vettä mun niskaan joka kerta, kun päästin piip-äänen. Se oli niin ikävää, että harkitsin piippauksen lopettamista, kun pienessä veneessä ei oikein pakopaikkaakaan vesisuihkuilta ollut. Ennen hiljenemistäni kuitenkin päätin tehdä kepposet isännälle ja menin ihan isännän viereen piippaamaan. Emäntä ei katsonut yhtään, suihkaisi vain olkansa yli ja osui minun sijastani suoraan isännän naamaan vesisuihkunsa kanssa! Hahhaa, siitäs saitte! Kun koko vene oli hereillä, maltoin käydä takaisin nukkumaan. Nukahtivat ne ihmisetkin kyllä vielä uudestaan.

Aamiaiseksi sain hiukan puuroa ja omia nappuloita, meri-ilmassa aamiainenkin maistui paremmin. Matkalle kun päästiin olin taas tyytymätön asiaintilaan: laivakoiran ei kuuluisi olla sidottuna mihinkään! Laivakoiraa pitää viihdyttää! Ilmeisesti muu veneen miehistö oli toista mieltä, kun mut passitettiin sisään piipittämään elämäni kurjuutta. (Kuvatodistettakin tästä vääryydestä on!) Loppumatkasta kyllä pääsin taas ulos auttamaan navigoinnissa ja sen sellaista.

Kun me oltiin perillä, niin siellä oli se mun kaveri, walesinspringerspanieli Terro! Me rallattiin innoissamme siinä betonilaiturilla ja mä tein hienoja äkkikäännöksiä, vaikka mun tassujen pohjat vähän ikävästi hankautuivatkin. Mut ei bordercollie, koiramaailman Ferrari, ehdi millään kiinnittää huomiota niin vähäpätöisiin seikkoihin. Kyllä ne anturat siellä mukana tulee, vaikka sitten vähän vereslihalla!

Terro oli tälläkin kertaa vähän ärsyttävä. Se kulki kirsu kiinni mun takapuolessani ja kuvitteli varmaan haistavansa jotain. Se on yli-innokas nuori mies ja mä kyllä tein sen sille selväksi. Hittoako tarttee tulla kokeilemaan, kun aika ei ole ollenkaan kypsä moneen kuukauteen! Muuten Terron kanssa oli tosi kiva juosta ja kahlailla. Mä vähän yritin haukkua rätkyttää vedelle (melko maanisesti, vaikka ite sanonkin), mutta isäntä tuli ja kiskoi mut kaulapannasta laiturille kovan äänen saattelemana. En haukkunu enää turhaan (ihmiset siis väittivät sitä turhaksi, mun mielestäni se oli ihan hyödyllistä kuitenkin, kuvakin sen jo kertoo). Illalla ihmiset nauro mua, kun olin niin väsynyt. Kuulin, et seuraavanakin päivänä päästään leikkimään. Sen takia mä uskalsin nukkua. En mä muuten ehkä ois malttanu…

Perjantai 22.5.2009

Aamulla maltoin nukkua johonkin kahdeksaan, ehkä yhdeksään. Nyt ihme kyllä isäntä oli innokas lähtemään mun kanssani ulos, eli pääsin Terron ja oman isännän kanssa saarikierrokselle. Isäntä kuvasi kaikenmaailman höyheniä, kiviä ja aaltoja, me leikittiin Terron kanssa.

Välillä kävin veneellä lepäämässä, kun ihmiset söi aamupalan. Mäkin sain puuronjämiä ja emännän äiti oli ihana ja laittoi sinne joukkoon juustoakin! Ja niitä mun pahanmakuisia nappuloita. Mutta kyllä mä söin, kun tiesin, että pitää päivä taas jaksaa mennä. Lähdettiin taas kävelylle, tällä kertaa emäntäkin tuli mukaan. Ja silläkin oli kamera mukana. Eihän se reissu meinannut edetä ollenkaan, kun joka välissä ne pysähty kuvaamaan jotain. Me Terron kanssa juostiin edeltä ja välillä mentiin tsekkaamaan, että tuleeko ne kaksijalkaiset sieltä perässä. Tuli ne. Hitaasti. Jotain se emäntä kiroili mun ja Terron nopeudesta, mutta minkäs teet kun oot syntynyt vauhti kallossa! Jos joka paikkaan on ehdittävä, niin ei kyllä ehdi poseerata mitään! Opettele emäntä kuvaamaan, jos haluat saada tarkkoja kuvia maailman nopeimmasta otuksesta. Niih.

Yhdessä vaiheessa päivää ihmisväki kuljetti veneeltä tavaroita mökille ja sytytti siellä mökissä jotain palamaan. Savu sieltä nousi ja isäntä heilui sellaisen sahalaitaisen jutun kanssa ja teki mulle keppejä. Vähän ne kepit oli isomman puoleisia, mutta hyvin ne mulle kelpasi. Ihmettelin vaan, kun ne eukot (emäntä ja sen äiti) tuli karjumaan siihen viereen, ettei ne kepit ollutkaan mun. Mutkun isäntä ne mulle teki! Rangaistukseksi (näin ainakin oletan) emäntä otti kurjan kapineen ja ryhtyi nyhtämään multa karvoja pois! Ihan hirveetä.

Emäntä ei saanu mua nyhdettyä alastomaksi, mutta kohta ne heitti itse ne kangasrievut päältään ja meni sisään sinne palavaan mökkiin. Mä jäin ulos istumaan vahtiin. Kohta ihmiset taas tuli ulos sieltä mökistä ja menivät uimaan. Mä autoin. Emäntä ja sen isä oli ihan tylsiä, ne ei tullu veteen ollenkaan. Ne sano haluavansa pitää talviturkkinsa. Mun oli ihan pakko mennä tsekkaamaan, että mikä se mökkijuttu oikein oli. Siellä oli sellaiset tasot, missä ne ihmiset istu ja siellä oli hirveen kuuma. Mä kiipesin sinne ylätasolle emännän äidin ja isännän väliin. Ne kehu mua ja nauroi mulle, eli taisin tehdä jotain hauskaa. En kuitenkaan viihtynyt siellä (lauteiksi sanoivat) pitkään, vaan lähdin mieluummin ulos. Tällaisen kokemuksen jälkeen illalla veneellä maistui taas uni.

Lauantai 23.5.2009

Aamulla mä aloitin taas aika aikaisin ihmisten herättelyn, mutta tajusin hiljentyä, kun näin niiden naisten ottavan taas ruiskupullot käsiinsä. Se suihkupullojuttu taitaa tarkoittaa sitä, että mun pitäis olla hiljaa. Tai ainakin paeta kyhjöttämään jonnekin nurkkaan. Yöllä satoi tosi kovaa ja aamullakin vielä ripotteli tosi pitkään.

Aamiaisen jälkeen sade lakkasi hetkeksi ja me mentiin taas kaikki yhdessä kävelylle. Terron kanssa leikittiin kovasti, painittiin ja vedettiin keppiä. Ruoho oli märkää, mutta se ei haitannut. Isäntä vei meidät jonnekin jänniin sokkeloihin katajapensaiden keskelle, siellä oli ruusujakin. Ainakin emäntä huomasi ruusuja, se valitti että ne pistää. Me ei huomattu kyllä Terron kanssa mitään ruusuja! Ja isäntäkin sanoi, että seikkailu tekee hyvää. Emäntä oli lopulta samaa mieltä, mutta se ei silti tykännyt ruusun piikeistä.

Kun alkoi sataa, mentiin takaisin veneeseen ja lepäiltiin. Oli ihan kivaa kuunnella sateen ropinaa ja maata lämpimässä. Ei mua niin kauheasti ois enää kiinnostanutkaan juoksennella, tassut hiukan aristaa. Isäntä ja emäntä suunnitteli jotain tossuja mulle seuraavaksi kerraksi. Laituri kuulemma rikkoo anturat. Ne ei anna mun hoitaa mun tassuja itse! Ainakaan riittävästi. Kieltävät, vaikken olekaan nuollut anturoita kuin ihan hetken (ja nuolisin vielä seuraavat puoli tuntia, mut eihän se ole pitkään?). Vaivihkaa piti aina välillä kokeilla… Yön pimeinä tunteina ainakin!

Uudestaan saarikierrokselle, kun sade lakkasi. Emäntä kantoi mut rannalle, niin ei tarvinnut tuntea sitä ikävää laituria anturoissa. Leikittiin Terron kanssa varovasti, mun ihmisetkin välillä rauhoittelivat Terroa, kun ei se ihan joka kerta mua uskonut. Ihmiset söivät illalla herkkuja grillistä ja mä en saanut mitään hyvää. Se oli mun mielestä väärin. Mä olin kuitenkin niin hienosti poseerannut päivällä.

Sunnuntai 24.5.2009

Aamiaisen jälkeen me käytiin rannassa vielä kerran ja sitten me mentiin Terron veneeseen. Ihmiset laitto mulle taas sen keltaisen kidutusvälineen ja me jätettiin emännän äiti ja isä ihan kahdestaan! Mä ihmettelin mihin ne jäi ja piippasin vähän, mutta tajusin hiljentyäkin. Aluksi Terrokin piipitti, sitäkin varmaan harmitti että lähdettiin.

Me Terron kanssa ei saatu mennä kannelle, eikä meillä ollu oikeestaan ollenkaan tilaa, mutta me silti painittiin. Ihan paikallaan me oltiin, päät ja etutassut vaan liikkuivat. Vähän roikuttiin toistemme kurkuissa ja korvissa, hammasteltiin toistemme tassuja ja ölistiin. Ihmiset nauroivat ja kiittelivät onneaan, että me Terron kanssa ollaan näin hyviä kavereita. No tottakai me ollaan, kun molemmat on kotoisin sieltä saarivaltiosta. Josset tiennyt, niin Terron esi-isien koti Wales on samoilla hoodeilla ku mun esi-isieni laidunmaat! Kuvat meidän pienten tilojen painista otettiin jo edellisenä iltana.

Mä kuuntelin vähän ihmisten selityksiä meidän kotimatkasta. Kuulemma tultiin tosi hyvää vauhtia Turkuun, kun lähdettiin hiukan ennen kymmentä aamulla ja perillä oltiin jo neljän aikoihin kotona. Tuuli oli myötäinen ja aurinko paistoi suuren osan matkaa. Mullakin paloi vähän nenä, mutta ei yhtä pahasti kuin emännän naama!

Mutta arvatkaa, väsyttikö, kun päästiin kotiin? Näin unta Terrosta, vesileikeistä ja hauskoista hetkistä.

Ryhmät Fëan kirjoittamat, Lokikirja