Fëa

Agilityn jatkokurssin ensimmäinen kerta oli sanalla sanoen fiasko. Painajaismainenkin on adjektiivi, joka hyvin kuvaa tunnelmia ekoissa treeneissä. Fëa oli aivan yliaktiivinen ja keskittymiskyky sillä oli aivan nollissa (lue: täysi adhd-vaihde oli siis päällä). Asiaa ei parantanut yhtään se, että omaa vuoroa joutui odottamaan pitempään, kuin alkeiskurssilla. Kun alkeissa oli ollut koko ajan jotain pientä actionia, niin nyt pitikin yhtäkkiä osata myös rauhoittua. Agilityhallissa! Älä kuule unta näe…

Kun oma vuoro sitten lopulta tuli, sain Fëan aluksi ihan okei haltuun, mutta kiinnostus tekemiseen lopahti melkolailla heti. Se lähti huinimaan omille teilleen, juoksuvaihteella, eikä tullut kutsuttaessa luo. Saimme kuitenkin tehtyä pari toistoa. Harjoittelimme haltuunottoa esteen jälkeen, eli hyppy, ohjaajan suunnan vaihto ja  täällä!

Sitten taas odottelemaan omaa vuoroa. Seuraava vuoro menikin sitten niin reisille, kuin vain voi. Olimme harjoittelemassa valssausta ja tarkoitus oli ottaa kaksi peräkäistä estettä. Kaksi toistoa ja koira katosi ulos raollaan olevasta ovesta. Eikä antanut kiinni. Treenit päättyivät osaltani tähän, koska perseilystä ei siedä minkäänmoista palkkiota (=treeni) saada.

Toisella treenikerralla meni jo mukavammin. Oltiin viety Fëa ensin pellolle päästelemään suurimmat höyryt ulos ja päätin (aluksi) pitää Fëan kiinni kasvattajan antamien ohjeiden mukaan (= parempi olla antamatta sitä karkaamisen mahdollisuuttakaan näin aluksi). Olin myös analysoinut ongelmaksemme sen, että hitaaseen suorittamiseen ja odotteluun Fëa kypsyy hyvin nopeasti. Vaikka toki sitäkin pitää opetella, on ehkä oleellisempaa ottaa nyt kurssista kurssin tarkoittama oppi (=ohjaus) irti.

Toisin sanoen pidän harjoitusvuorollamme itseni mielenkiintoisena aivan koko ajan niin, että koko ajan tehdään jotakin kivaa, kun Fëa on vapaana ja lähelläni tai käskyjä suorittamassa. Jos tulee paussi, esimerkiksi opettaja antaa ohjeita tai vinkkejä, otan koiran ensin kiinni, ennen kuin kiinnitän huomiota opettajaan. Fëa kun on suurimman osan kerroista lähtenyt lipettiin juuri sellaisella hetkellä, kun hommaan on tullut tauko ja minun keskittymiseni on ollut ohjeiden kuuntelemisessa.

Koska Fëa oli peltojuoksusta sopivan puhki ja se oli myös hiukan nälkäinen, oli se selvästi vastaanottavaisempi, kuin sataprosenttisen virkeänä. Hallin ovien ollessa kiinni uskalsin päästää neidon kahleistaan ja saimme tehtyä onnistuneita toistoja (ja luoksetuloja lyhyistä omatoimisista irtautumisista). Vuorossa oli irtautumistreeni, eli useamman hypyn yli niin, ettei itse tarvitse juoksa vierellä. Eli eteen + hyppy!
Seuraavaksi vuorossa oli pitempi rata, jossa treenattiin viime kerralla opittua valssia ja nyt opittua irtautumista. Radan alussa oli hyppy ja putki, siitä hyppy (valssilla vaihto), toinen hyppy ja kolmen hypyn loppusuora. Homma aloitettiin treenaamalla ensin pelkät hypyt (eli ensimmäinen hyppy ja putki jäi aluksi pois). Koska saatiin muutama aivan nappisuoritus muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen, päätin olla sekoittamatta onnistumista ottamalla hypyn ja putken siihen sarjan alkuun. Otin sen sijaan pelkän putken pari kertaa.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla käytiin kasvattajan kanssa hallilla. Otettiin hiukan hyppyä ja puomia. Oli selvästi liian kuuma, Fëa hyytyi nopeasti. Pelästytettiin koira kunnolla, kun se lähti liesuun, sillä kesti hetki palautua. Mutta palautui siis kuitenkin ja jatkoi treeniä. Toiveissa on, että tämä pelästys auttoi karkailuun. Ainakin nyt toiseksi viimeisellä kerralla näytti jo karkailukin olevan jokseenkin hallinnassa. Toisin sanoen pieni pyrähdys keskeytyi käskystä. Kyllä se kehittyy!

Viime kerralla otettiin ekalla treenikierroksella keppejä, puomia ja A-estettä remmissä, koska hallin kaikki ovet olivat helteen takia levällään. Liian suuri houkutus, enkä uskaltanut siis päästää hortoilemaan.  Esitin kuitenkin toiveen, että kakkoskierroksella lyödään treeniryhmän hynttyyt yhteen suljetaan yhteistuumin ovet niin, että minäkin pääsen Fëan kanssa vapaalle jalalle. Olen niin ylpeä Fëan suorituksesta!

Harjoiteltava pätkä oli hyppy, hyppy, (valssi + puolen vaihto) hyppy, putkeen, hyppy (valssi + puolen vaihto), hyppy, hyppy (muistaakseni näitä oli kolme…) ja A.  Ja se leijui, liisi, kiisi! Emäntä kompuroi ja mokaili minkä kerkesi, mutta Fëa suoritti. Se välillä katsoi kysyvästi, joko saa palkan, mutta palkkasin lopussa vasta. Vauhtia riitti ja suorastaan hämmästelen, että pysyin itse matkassa mukana. Irtautuminen onnistui ilmiselvästi hyvin, koska viimeisellä suoralla olin poikkeuksetta todella jäljessä. Fiilis oli treenin jälkeen niin hyvä, että melkein hirvittää, mitä se keksii seuraavalla kerralla… Eihän kaksi kertaa voi putkeen mennä hyvin.

Vielä on tällä viikolla jatkokurssin viimeinen kerta. Tänään sain tietää, että mulle on paikka pienryhmässä. Pienryhmä treenaa ulkona (jaiks!), joten katsotaan, miten eukon käy. Mielelläni en haluaisi haukata liian isoa palaa ja mennä tuossa luoksetulossa ja suorittamiseen keskittymisessä takapakkia. Pitäiskö aloittaa ihan esteiden treenaamisella remmissä (esimerkiksi keinu on meillä käytännössä ihan nollatasolla vielä) ja siitä hiljalleen rakentaa eteenpäin? Koska kyllähän tuo oppii, siitä ei ole kiinni. Pitkäjänteistä työtäkin on tehty, mutta tässä asiassa selvästi tämän bortsuyksilön riittävä motivointi ei ole löytynyt. Pellolla tulee luo. Metsässä tulee luo (kaarteen jälkeen). Mutta agikentällä… Kiinni tilkityssä hallissa nyt viime aikoina kyllä, mutta ulkona? En usko.

Eli luvassa on työtä, työtä. Mutta ei liian isoja paloja kerrallaan.

Mutta päätetäänpä tämäkin postaus perinteiseen:

HIENO KOIRA!

On todella mahtavaa huomata, että Fëa on jatkuvasti uutta oppiva elukka. Sillä alkaa mennä päähän remmikäytös, viereen -käsky ja pysäytys (maahan / istu) toimivat jo oikein mukavasti. Näiden toimintojen yleistäminen kaikkiin ympäristöihin on vielä ankarasti kesken, mutta vetäminen on jo paljon paremmassa jamassa kuin jokin aika sitten. Poikkeuksena tietysti agilitykenttä ja pellolle meno. Silloin vedetään, kuin höyryveturi…

Itse opin jatkuvasti Fëan ohjaamisesta, opettamisesta ja palkkaamisesta. On helppo ladella oppimiaan asioita siten, että kuulostaa siltä, että oikeasti tietää jotakin. Siihen minä en itse haluaisi sortua, vaan haluan aina korostaa sitä, että se osaa tässä ja tuossa tilanteessa jotain melko hyvin, mutta minkään sataprosenttisen tottelevaisuuden (heh!) torvea en lähtisi toitottelemaan missään tapauksessa. Enkä missään käskyssä. Joka päivä nimittäin oppii jotakin uutta - niistäkin asioista, jotka luuli jo oppineensa ja koiralle opettaneensa…

Ryhmät Agility, Ansan kirjoittamat, Koulutus